Kesälahti Graphics Design
Palvelut
Kotisivut
Haluamillasi ominaisuuksilla
Järjestämme puolestasi sinulle oman verkko-osoitteen. Sivuston voi myös asentaa jo olemassa olevalle osoitteelle, jos sellainen on jo olemassa.
Kokoa yrityksen tai yhdistyksen tapahtumat yhteen paikkaan tapahtumakalenterin avulla. Näin kohderyhmäsi tai oma väkesi pysyvät ajantasalla.
Oletko esimerkiksi parturikampaaja, tatuoitsija, tai vuokraatko ehkäpä kalustoa? Tämä on oivallinen valinta sinulle. Sähköinen ajanvaraus tekee asioimisesta helpompaa, se edistää myyntiä, säästää aikaa ja vaivaasi sekä saavutat tyytyväisemmän asiakkaan.
Tuo tuotteesi laajemman asiakaskunnan ulottuville. Saavutat näin lisämyyntiä vaivatta vaikka et itse olisi tavoitettavissa.
Seuraa monipuolisesti kävijämääriä ja tehosta myyntiä verkkosivujesi kävijätilastojen avulla. Laajan tilastoinnin ansiosta tiedät esimerkiksi minä viikonpäivänä sivustollasi vieraillaan, mihin kellon aikaan, kuinka kauan veirailut ovat kestäneet ja mitkä asiat ovat kiinnostaneet eniten.
Jaa kuvasi suurelle yleisölle helposti ja edullisesti kuva-albumin avulla.
Toteuta erilaiset kyselyt ja lomakkeet, kuten vaikka yhteydenottopyynnöt, ilmoittautumiset, mielipidekyselyt jne. tämän toiminnon avulla.
Blogi, nykyajan sähköinen päiväkirja, on helppo ja hauska tapa pitää kotisivut ajankohtaisena.
Se, että asikkaasi löytävät juuri sinun yritykseksi ja palvelusi vaikkapa Google -haussa ei ole itsestään selvää vaikka syötetyt hakusanat liittyisivätkin sinun tarjoamiin palveluihin. Hakukoneille täytyy kertoa esimerkiksi, kuinka sivustosi toimivat ja mitä ne sisältävät, myös sivuston latausajat vaikuttavat siihen, kuinka hyvin tulet löydetyksi.
alkaen
399€
Hinnat ovat alv 0%
Webhotelli
Laadukas palvelintila
5Gt levytila mahdollistaa suuremmankin sivukokonaisuuden.
Suuri kaistanleveys kestää suuremmankin liikenöinnin sivustollasi.
Yksi verkkoliiketoiminnan tärkeimmistä osista on luotettavan ympäristön luominen, jossa potentiaaliset asiakkaat tuntevat olonsa varmaksi esimerkiksi verkko-ostoksia tehdessä. SSL -varmenteen avulla luodaan suojattu yhteys asiakkaan ja palveluntarjoajan välillä. Tämä edistää myös sivustosi löydettävyyttä hakukoneissa.
Tunnettu kotimainen toimija, jonka palvelimet sijaitsevat Suomessa juuri uudistetussa palvelinsalissa, joka takaa sivustosi nopean toimivuuden.
Ammattitaitoinen ja hyvin tavoitettavissa oleva tukipalvelu takaa sivustosi jatkuvan toimivuuden.
/ KK
9,90€
Hinnat ovat alv 0%
Ylläpito
Se huoleton vaihtoehto
Päivitämme puolestasi sivustosi sisältöä, kuten tekstejä, kuvia, artikkeleita, tapahtumia, tiedoitteita yms.
Varmistamme, että sivustosi tietoturva on ajantasalla, joka estää verkkohyökkäykset ja mahdolliset haitat sivustolle.
Yksi verkkoliiketoiminnan tärkeimmistä osista on luotettavan ympäristön luominen, jossa potentiaaliset asiakkaat tuntevat olonsa varmaksi esimerkiksi verkko-ostoksia tehdessä. SSL -varmenteen avulla luodaan suojattu yhteys asiakkaan ja palveluntarjoajan välillä. Tämä edistää myös sivustosi löydettävyyttä hakukoneissa.
Testaamme sivustosi toimivuuden manuaalisesti tasaisin väliajoin sekä varmistamme mahdollisten muutosten/päivitysten toimivuuden.
WordPress julkaisujärjestelmä on pidettävä ajantasalla, jotta sivustosi ja sen lisäosat toimivat oikein.
Kuten WordPress järjestelmä itsessään, myös lisäosat on pidettävä ajantasalla, jotta ne toimivat oikein ja keskustelevat WordPressin kanssa samaa ”kieltä”.
Ongelmatilanteissa voit aina kysyä apua puhelimitse.
/ KK
9,90€
Hinnat ovat alv 0%